Anopilla on jostain syystä kauhea kiirus saada meidän pikkumies oppimaan potalle  Hehheh. Hän on puhunut siitä jo neljä kuukautta! Poika on vasta 10 kk. Ei siis mikään hätähoppu. Ja olen sanonutkin, että ruvetaan pottailemaan sitten, kun lapsi itse alkaa ymmärtämään siitä jotain.

Jotkuhan alkaa pottailemaan jo kun lapsi on puoli vuotias, mutta minä en oo tätä koskaan oikein ymmärtänyt. Liika voi olla liikaa ja opettelussa voi tulla takapakkia sen takia (näin useat kokeneet äidit, joiden kanssa aiheesta olen keskustellut ovat sanoneet). Toki on niitäkin tapauksia, ettei takapakkia tule. Mutta jokainen tehköön niinkuin itse parhaaksi näkee...

Löysin MLL:n nettisivuiltakin kattavaa ja asiantuntevaa tietoa. Tässä ote:

Lapset oppivat kuiviksi eri-ikäisinä, yksi aikaisemmin toinen myöhemmin. Viisas vanhempi ei ota asiasta paineita eikä vaadi lasta kypsymään liian aikaisin. Useat lapset oppivat päiväkuiviksi 3 vuoden ikään mennessä, osa 3–4-vuotiaina.  Tämänkin jälkeen voi sattua silloin tällöin vahinkoja.

Keskimäärin tytöt oppivat kuiviksi aiemmin kuin pojat, mutta tässäkin on yksilöllistä vaihtelua. Lapsi ei voi hallita suoltaan ja virtsarakkoaan ennen kuin hänen hermostonsa on kehittynyt riittävästi.

Kuivaksi oppiminen etenee eri kypsymisvaiheiden kautta:

1.    Lapsi tunnistaa, että hänellä on vaipassa kakka tai pissa. Tähän lapsi pystyy aikaisintaan n. 15 kk:n iässä.

2.    Lapsi ymmärtää pissaavansa tai kakkaavansa ja kertoo siitä muille. Tämän lapsi osaa aikaisintaan 18–24 kk:n iässä. Kun näet lapsen keskittyvän kakkaamiseen, voit kuvata hänelle ääneen mitä on tapahtumassa.

3.    Lapsi kertoo, että hänellä on hätä ja pyytää päästä potalle. Tämän lapsi oppii usein 2½–3-vuotiaana. Kakan tuleminen on usein helpompi tunnistaa ensin, pissa ehtii lirahtaa ennen kuin siitä kerkeää mainita.

4.    Lapsi hallitsee rakkoaan siten, että pystyy pidättelemään jonkin aikaa. Tämä alkaa onnistua n. 3-vuotiaana.

5.    Fyysisen kypsymisen lisäksi tarvitaan henkistä kypsymistä: halua kasvaa itsenäiseksi ja isoksi. Tässäkin lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Osa lapsista ei enää tietyssä iässä huoli vaippaa jalkaansa, vahingoista huolimatta.

Jos aihe kiinnostaa, käykää lukemassa loput http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/kuivaksi_oppiminen.php?dir=/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen

Poikani on nyt kymmenen kuukauden ikäinen ja ajankohtaiseksi on käynyt päätöksen teko hoitovapaalle jäämisestä tai sitten työelämään paluusta. Mulle päätöksen teko tuosta asiasta oli todella helppo. En laittaisi näin pientä lasta vielä hoitoon. Näin oon päättänyt useiden eri asiantuntijoiden lausuntoja lukeneena ja omaa äidinvaistoani kuunnellen. Aikaisintaan sit, kun lapseni on 2-vuotias, voisin jättää hänet hoitoon niin, että meidän kotona joku luotettava tuttu ihminen häntä hoitaisi ja aikasintaan, kun hän on 3-vuotias, niin sitten päiväkotiin.

Tämän vuoksi olen saanut kuulla, ettei minua kuulemma työnteko kiinnosta pätkääkään, ei oo ikinä kiinnostanut eikä tuu koskaan kiinnostamaan ja että työn vieroksunta on mulla geeneissä (viitaten siis siihen, kun romanit ei tee työtä - yleisen ennakkoluulon mukaan). Siis vai niin..! Olipas kivasti sanottu. Minusta tuntuu, että näiden kommenttien laukojat jotenkin yrittävät parannella vaan omaa oloaan, kun itse laittavat vasta vuoden ikäisensä hoitoon, vaikka mikään välitön pakko ei varmaan ois.

Eihän toi lastenhoidontuki mikään iso summa tosiaankaan ole (n. 400e/kk), mutta kyllä sitä pärjää kun mies kuitenkin käy töissä ja tienaa rahaa taloon ja kun menoja seuraa, niin ihan hyvin elelee! Mäkin laitoin Ladyline-jäsenyyteni joksikin aikaa jäähylle, että jää enemmän rahaa muuhun. Mun mielestä tässäkin tulisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ajatella myös enemmän epäitsekkäästi - lapsi etusijalla. Mulle tuli noista em. kommenteista paha mieli. Ikäänkuin ihan vaan laiskuuttani olisin päättänyt jäädä kotiäidiksi! Hohhoijaa. Voin sanoa, että välillä on oikeasti IKÄVÄ töihin aikuisten pariin ja tuntuu, että välil varmaan duunis pääsiskin paljon helpommalla ja pomollenikin tästä sanoin, mutta olisin äitinä tositosi pettynyt itseeni, jos antaisin vauvani vaan jonkun toisen hoidettavaksi ja itse painuisin omiin juttuihini joka- ja kokopäiväisesti.

Kyllä aina olen rahani työtä tekemällä saanut ja olen myös paskapalkallakin sitä työtä tehnyt kun rahaahan se on sekin, mutta esimerkiks sossun luukulla en ole ikuna käynyt rahaa pummaamassa (vaikka mitä pahaa siinäkään olis jos ihan oikeesti sieltä apua tarvii - veroahan sen takia maksetaan).

Surullista, että joidenkin tarvii tollee pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan mollaamalla muita.

Äitiys on epäitsekkyyttä.